Kategoria-arkisto ‘merda d’artista’
* syksyn 2020 julkaisut
Kirjoitettu 31.08.2020 - nikopetteri. Kategoriassa merda d'artista.
Moronääs! Tämän kuukauden blogautus käsittelee uutuusjulkaisuja. Kuten olette huomanneet, blogi on ollut toista vuotta jäähyllä kun olen keskittynyt pitkien sarjisprojektien tekemiseen ja välillä jopa palkkatöihinkin. Tänä syksynä odotus kuitenkin palkitaan ja vieläpä kaksin kappalein!
Oulun sarjakuvafestivaaleilla 20.22.11. julkaistaan sekä jo kolme vuotta tekeillä ollut, Oulun Ylioppilasteatterin kesänäytelmään perustuva sarjakuva-albumi HUOJUVA TORNI (T. Astre, A. Kukko ja N-P. Niva) että burnoutista kertova antologia KATKENNEITA LANKOJA – TARINOITA LOPPUUNPALAMISESTA (toim. K. Korhonen ja A. Vieruaho, kust. Ateena Kustannus).
Molemmista sarjakuvista pääsen minäkin kertomaan jo (nyttemmin perutun) Helsingin sarjakuvafestivaalien yhteydessä tänä viikonloppuna, kun Oulun sarjakuvakeskus livestriimaa etäohjelmaa lauantaina 5.9. Linkki tapahtumaan täällä.
Nähdään internetissä!
* Ooh la la la la la la! C’est bon, c’est bon!!
Kirjoitettu 20.08.2018 - nikopetteri. Kategoriassa merda d'artista.
In Rehab Theatre people mostly know me as ’Niksu.’ / ’Niko-Petteri?’ Is that a comic book character of yours or what? / (New director) //…Uh, no. It’s me. / Oh! Ah-ha! Ha! Ha!!! // But what about my blog? The image of a Niko-Petteri as curated and moderated by myself? / What about the ’self’ as a social, teleological, cultural construct? / What about the position of the stars in the sky??? / Niksu. / Niksu!
Moro nääs, halluukkonää nähä mun luurankotuheron? // Mikä surettaa, pikku goottityttö? / Ku mää en löyvä mun röökejä.
* TILAUSTYÖINFO!
Kirjoitettu 24.07.2017 - nikopetteri. Kategoriassa merda d'artista.
Tilaustyöinfoa päivitetty 21.9.2017! Hintoja korotettu nousseen kysynnän ja kulttuurialan solidaarisuussääntöjen mukaisesti. Kaivakaa kuvetta, saatanan työssäkäyvät ruojat!
NIKOPNIVA AT GMAIL PISTE COM
NIKOPNIVA AT GMAIL PISTE COM
NIKOPNIVA AT GMAIL PISTE COM
NIKOPNIVA AT GMAIL PISTE COM
NIKOPNIVA AT GMAIL PISTE COM
Ensimmäinen hinta tarkoittaa vain yhtä hahmoa tai aihetta, jälkimmäinen hinta tarkoittaa kuvaa taustan ja/tai lisähahmojen kera. Neuvotteluvaraa on.
First price for one character or subject, the second price for an image with added background or extra characters or elements. Prices are negotiable.
LUONNOS
a5 10€
a4 15/20€
a3 20/30€
ÄÄRIVIIVAPIIRUSTUS
a5 40/50€
a4 50/60€
a3 70/80€
YKSINKERTAINEN VÄRITYS (1-2 HUOMIOVÄRIÄ)
a5 50/70€
a4 70/80€
a3 100€*
KOKOVÄRITYÖ*
a5 70€
a4 100€*
a3 alk. 150€*
(*: Riippuen aiheen monimutkaisuudesta lisämaksu yksilöllisesti. Annetut hinnat suuntaa-antavia. / Depending on the complexity, extra fee considered individually. Given prices as guidelines.)
* kuinka ikävää meillä on yhdessä!
Kirjoitettu 5.07.2017 - nikopetteri. Kategoriassa merda d'artista.
Holaaa! Teatterin tekeminen on paitsi fyysisesti ja henkisesti rankkaa, myös luovia resursseja syövää. Kaikki ajatustoimintani pyörii Ankin ja kumppanien ympärillä! Olen silti saanut raapustettua harjoituskauden aikana jotain satunnaisia piirustuksia, joista tässä parhaat palat.
Tervetuloa siis kaikki lukijat Oulun Ylioppilasteatterin kesänäytelmän HUOJUVA TORNI näytöksiin! Ensi-ilta 14.7. Byströmin sisäpihalla, lisätietoja Facebookista ja OYT:n sivuilta.
Ollaan tosiaan myös tekemässä Roosan kanssa pienlehteä! Minä käsikirjoitin, rakas ystäväni ja ex-kämppikseni Roosa piirtää. Ilmestyy kesän aikana ;-* Tässä hahmosuunnitelmat, jotka Roosan avuksi piirsin.
Käytiin kans Pikipopissa Tuomas Henrikin Jeesuksen Kristuksen Bändin keikalla. Kova meno oli, muttei tätä yksittäistä ruutua enempää:
* tiskikone sinappikone
Kirjoitettu 24.01.2017 - nikopetteri. Kategoriassa merda d'artista.
(Empty ramen packages and beer cans, dishwasher full of dirty dishes) / (Laptop: ”Hi, how’re zine things?”) / (Paper: ”Thesis deadline: November December January February March probably?”) // It’s not that I can’t afford to live a wholesome life, but I’ve never had any prior experience with it.
This page is dedicated to all kinds of positive shit! // Spring is just around the corner! / Aion nussia aurinkoa. // I quit smoking and will probably relapse in the summer, again. // I have friends who love and respect and support me! / You go, Glenn Coco! // My British friend Robbie is coming to visit me next month! / (Räps!) // I couldn’t think of anything to fill this panel but yeah life iz good. Oh yeah Hässäkkäpäivät is just around the corner too.
Kategoriat
- agit-prop (34)
- dom andra (36)
- merda d'artista (72)
- puuronsyönti (141)
- Yleinen (62)
Arkistot
- lokakuu 2020 (1)
- elokuu 2020 (2)
- heinäkuu 2020 (1)
- joulukuu 2018 (1)
- syyskuu 2018 (1)
- elokuu 2018 (1)
- heinäkuu 2018 (1)
- toukokuu 2018 (1)
- maaliskuu 2018 (2)
- helmikuu 2018 (1)
- tammikuu 2018 (1)
- joulukuu 2017 (1)
- marraskuu 2017 (2)
- lokakuu 2017 (1)
- syyskuu 2017 (2)
- elokuu 2017 (2)
- heinäkuu 2017 (2)
- kesäkuu 2017 (1)
- toukokuu 2017 (1)
- huhtikuu 2017 (1)
- maaliskuu 2017 (3)
- helmikuu 2017 (2)
- tammikuu 2017 (2)
- joulukuu 2016 (1)
- marraskuu 2016 (3)
- lokakuu 2016 (1)
- syyskuu 2016 (3)
- elokuu 2016 (4)
- heinäkuu 2016 (4)
- kesäkuu 2016 (2)
- toukokuu 2016 (4)
- huhtikuu 2016 (2)
- maaliskuu 2016 (5)
- helmikuu 2016 (3)
- tammikuu 2016 (3)
- joulukuu 2015 (4)
- marraskuu 2015 (4)
- lokakuu 2015 (2)
- syyskuu 2015 (4)
- elokuu 2015 (3)
- heinäkuu 2015 (4)
- kesäkuu 2015 (4)
- toukokuu 2015 (4)
- huhtikuu 2015 (4)
- maaliskuu 2015 (3)
- helmikuu 2015 (4)
- tammikuu 2015 (4)
- joulukuu 2014 (15)
- marraskuu 2014 (3)
- lokakuu 2014 (3)
- syyskuu 2014 (3)
- elokuu 2014 (4)
- heinäkuu 2014 (6)
- kesäkuu 2014 (4)
- toukokuu 2014 (5)
- huhtikuu 2014 (3)
- maaliskuu 2014 (3)
- helmikuu 2014 (4)
- tammikuu 2014 (6)
- joulukuu 2013 (4)
- marraskuu 2013 (3)
- lokakuu 2013 (5)
- syyskuu 2013 (3)
- elokuu 2013 (5)
- heinäkuu 2013 (6)
- kesäkuu 2013 (5)
- toukokuu 2013 (6)
- huhtikuu 2013 (5)
- maaliskuu 2013 (3)
- helmikuu 2013 (4)
- tammikuu 2013 (2)
- joulukuu 2012 (3)
- marraskuu 2012 (3)
- lokakuu 2012 (3)
- syyskuu 2012 (2)
- elokuu 2012 (4)
- heinäkuu 2012 (7)
- kesäkuu 2012 (7)
- toukokuu 2012 (6)
- maaliskuu 2012 (3)
- helmikuu 2012 (2)
- tammikuu 2012 (6)
- joulukuu 2011 (3)
- marraskuu 2011 (4)
- lokakuu 2011 (1)